sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Musiikki Ilonamme

Tämä konserttijuttu julkaistiin Janakkalan Sanomissa 16.10.2014.

Viime torstaina Ilonan päivänä oli taas perinteisesti tarjolla musiikkia iloksemme Turengin kirjaston aulassa. Sibelius-opiston opettajat olivat koonneet oppilaiden esityksistä kaksi hienoa konserttituokiota iltapäivään. Ääneen pääsivät niin aivan aloittelevat oppilaat kuin myös edistyneet soittajatkin.

Yleisön eteen marssi yhtä reippaana pieniä pianisteja opettajan kanssa nelikätisesti soittamaan kuin jo musiikin perustutkinnon suorittaneita konkareita. Joukossa oli myös eri-ikäisiä harmonikansoittajia, sellokvartetti, ja kummassakin esityksessä myös viulutrio näppärihengessä.

Musiikin opiskelijoita pääsee kuulemaan pitkin vuotta Pyhämäentien opistotalolla maksuttomissa oppilaskonserteissa, mutta sinne harvemmin eksyy muita kuin oppilaiden perheenjäseniä. Kirjastolla näitä konsertteja on järjestetty jo useamman kerran, jotta myös muutkin kuntalaiset pääsisivät helpommin nauttimaan musiikkiesityksistä. Yleisöä olikin molemmissa esityksissä tuolirivien täydeltä. Myös kirjaston ovet kävivät normaalia ahkerammin, kun taloon saatiin normaalipäivistä poikkeavaa elämää.

Seuraava isompi konsertti on tarjolla jo tämän kuun lopulla ti 28.10. klo 18.30 Laurinmäen museoalueen Keltaisella talolla. Kamut mukaan! –kansanmusiikkikonsertti järjestetään yhteistyössä Janakkalan kulttuuritoimen kanssa. Tervetuloa mukaan kuuntelemaan!

maanantai 12. toukokuuta 2014

Kevätkonsertti 19.5.

Janakkalan toimipisteen kevätkonsertti pidetään Pyhämäentien opistotalolla maanantaina 19.5. klo 18. Ohjelmassa musiikkia ja stipendien jakamista, lopuksi kahvitarjoilu, vapaaehtoinen maksu stipendirahaston hyväksi. 
Tervetuloa!


tiistai 6. toukokuuta 2014

Hae leiriavustusta

AVUSTUSTEN HAKU KESÄN 2014 MUSIIKKILEIREILLE

Janakkalalaiset Sibelius-opiston opiskelijat: Janakkalan Lasten ja Nuorten Musiikin Tuki ry:ltä on mahdollista hakea avustusta kesän musiikkileirien kustannuksiin. Hakemuksessa tulee mainita leirin nimi ja järjestäjä, aika ja paikka, leirin hinta sekä hakijan yhteystiedot.

Vapaamuotoiset hakemukset 23.5.2014 mennessä osoitteeseen:
Janakkalan Lasten ja Nuorten Musiikin Tuki ry, c/o Toivola
Kuuslammintie 5
14240  Janakkala

tai sähköpostilla marjukka.toivola (at) janakkala.fi

perjantai 15. marraskuuta 2013

Tulossa... joulun avaus


Perinteinen joulunavaus
lauantaina 30.11.2013 klo 14-18 
opistotalolla (Pyhämäentie 25, Turenki)

Musiikkiesityksiä
Mukana muskarilaisia, kuoro, Retkikuntaorkesteri ja paljon soittajia
Puuroa, kahvia ja leivonnaisia
Arpajaiset 

torstai 21. maaliskuuta 2013

Kevätkausi jo puolessa välissä

Sibelius-opiston oppilaat ovat opiskelleet ahkerasti kevätkaudella ja myös konsertoineet sekä Janakkalassa että Hämeenlinnassa. Tukiyhdistyksen väki järjesti viime viikolla konserttikahvituksen Janakkalan Musiikkipäivien konserttiin, joka pidettiin Tervakosken Seuratalolla.

Konsertissa esiintyi neljä Sibelius-opiston orkesteria. Konsertista kirjoittamani juttu julkaistiin tänään Janakkalan Sanomissa. Tässä se laajemminkin luettavaksi, sillä itse asiassa orkesterien soittajista vain kaksi oli janakkalalaisia ja paikallislehtemme tuskin tavoittaa naapurikuntalaisia Hämeenlinnassa.




Kylläpä olikin Nuorta energiaa!

Taas olen aivan fiiliksissä Sibelius-opiston upeiden nuorten ansiosta. Janakkalan Musiikkipäiville oli todella saatu nuorta energiaa opiston neljästä orkesterista. Harmi, että yleisöä oli vähänlaisesti, mutta onneksi se oli sitäkin paremmin menossa mukana.

Musiikin tukiyhdistyksen kahvitushommia hoidellessa konsertin alkupuoli jäi vähemmälle huomiolle, mutta jotain sentään kuului kyökin puolellekin sekä kitaraorkesterin että kamariorkesterin soitosta. Käsiohjelmassa luvattu monipuolinen ohjelmisto todellakin toteutui.

Väliajan jälkeen nautimme irlantilaisesta sarjasta harmonikkaorkesterin voimin. Vannoutuneena irkkumusafanina en olisi uskonut, että ilman tinapilliä tai viulua voidaan päästä niin elävästi vihreän saaren tunnelmaan. Saarelta palattiin vielä Reijo Ahosen luotsaamana rymisten takaisin Taikatalveen (Nightwish).

Illan kruunasi suuren maailman malliin soittanut Sibop Big Band, joka svengasi loistavasti yhteen. Solisti Emmi Nieminen tulkitsi sielukkaasti niin Randy Crawfordin Streetlifen kuin Norah Jonesin Don’t know whyn. Encoressa saimme nauttia kuulemma perinteisestä soolomittelöstä, kun Roni Ylhäinen revitteli kitarallaan ja Juha Mäkinen tenorisaksofonillaan. Onneksi bändin johtaja Jukka Pitkänen vihelsi pelin poikki, jotta yleisö pääsi lopulta kotiinkin - muuten ei olisi malttanut. 

Mistä näitä upeita nuoria soittajia kasvaa?


Teksti: Jaana Lamberg